|
|
Joelle jatkuvaa hoitoa
29.7.2009 Sauli Pahkasalo
 Kompostiin. Kalajokisuun maisema -hankkeen projektipäällikkö Tuomas Harmaala tutkii järvikaislaa, joka nykyisellään tukkii Kalajokisuuta. Kahden päivän niiton jälkeen Ämmän sataman liepeille oli ilmestynyt melkoinen kasa kaislaa, mikä aiotaan kompostoida alueen parkkikasoja hyväksi käyttäen.

Kalajokisuun maisema -hanke tekee hyvää
rehevöityvälle virralle.
– Aika rehevöityneitä vesistöt ovat eri puolilla Suomea. Tätäkin jokea pitäisi hoitaa koko ajan esimerkiksi rannan asukkaiden toimesta ja ruokoa pitäisi niittää kuin ruohoa, tietää vuosikymmenen vesien puhdistuksen parissa työskennellyt siikaislainen Mika Stark Lännen Järviperkaus Oy:stä. Hän on veljensä Sami Starkin kanssa puhdistamassa jokisuuta Kalajokisuun maisema -hankkeen kutsumana. – Ensimmäistä kertaa näin pohjoisessa ollaan. Työskentelyolosuhteet ovat hyvät ja projekti on hyvin suunniteltu, Stark kehaisee projektipäällikkö Tuomas Harmaalan panosta. – Urakoitsijat ovat hoitaneet viime viikolla alkaneet työt hyvin. He ovat täsmällisiä ja jäte on kerätty tosi hyvin talteen, eikä järvikaislaa ole päästetty virran mukaan, Harmaala kiittelee takaisin.
Ei vielä katastrofaalinen
Parin viikon ajan, 10-12 tuntia päivässä, Starkit leikkaavat ja kokoavat järvikaislaa kolmesta viiteen tuhatta kiloa hehtaarilta. Raivattavan alueen suuruus on noin 11 000 hehtaaria. Ämmän sataman läheisyyteen kasattava järvikaisla aiotaan silppua ja sekoittaa parkkikasoihin. 3-5 vuoden kuluttua kompostointi tuottaa mehevää multaa kaupungin viheralueille.
LUE LISÄÄ 29.7. KALAJOEN SEUDUSTA!
Jaa Facebookissa
Kommentoi
takaisin
|
|
|




| Joukkue pian kasassa |

| Sointu muisti lapsia |

| JHL toivoo kuntaliitoksia |

| Nenänöyhtäkin tarkistettiin |

| Kiloista eroon leikkauksella |

| Ehdokkaat esittäytyivät |

| Pronssi kirkastui hopeaksi |

| Monen tiskin takana |

| "Viihdyimme Kalajoella" |
 | Tilaa omasi!
|
|