|
|
Lomia turkistarhaajille
30.12.2009 Hanne Haapakoski
 Hyvinvointia turkiseläimille. Jorma Akselan mielestä lomituspalvelujen uudistus on yksiselitteisesti positiivinen asia tarhaajile. Tulevaisuudessa hän toivoo valtion keskittyvän tutkimaan turkiseläinten vointia. Kuvassa on yksi Akselan siitosketuista.

Pitkään odotettu uudistus tuo lisää
verotuloja kaupungille ja hengähdystaukoja
turkistarhaajille.
Maan hallituksen esityksen mukaan turkistarhaajat kuuluvat lomituspalvelujen piiriin vuoden alusta alkaen. Esitys on hyväksytty myös eduskunnassa. Kalajoella esitys otetaan käytäntöön ensi vuoden alusta ja lomaoikeutta tulee hakea tammikuun aikana. – Kyllä tämä on hyvä, pitkään odotettu uudistus, lomatoimenjohtaja Hanna Nikupaavo sanoo. Kalajoen kaupunginhallituksen mukaan tarhaajien lomituspalvelu on merkittävä lisä lomitustoimintaan. Paikallisyksikön aluella on noin 90 toimivaa turkistarhaa. Ensimmäisenä vuotena lomituspituus on 14 päivää tarhaajaa kohti. – Alkuvuodesta voi olla vaikea löytää lomittajia, vaikka meillä on jo tiedossa joitain henkilöitä, jotka voivat toimia lomittajina myös tarhoilla. Kovasti toivotaan, että on tarhaajilla itsellään lomittajia tiedossa, sillä lisätyövoimaa tarvitaan, Nikupaavo toteaa.
LUE LISÄÄ 30.12. KALAJOEN SEUDUSTA!
Jaa Facebookissa
Kommentoi
takaisin
|
|
|




| Joukkue pian kasassa |

| Sointu muisti lapsia |

| JHL toivoo kuntaliitoksia |

| Nenänöyhtäkin tarkistettiin |

| Kiloista eroon leikkauksella |

| Ehdokkaat esittäytyivät |

| Pronssi kirkastui hopeaksi |

| Monen tiskin takana |

| "Viihdyimme Kalajoella" |
 | Tilaa omasi!
|
|