|
|
Pitkäsen historiaa kansiin
3.3.2010 Heidi O’Gorman
 Muistoja kauppa-ajoilta. Asta Liias (kuvassa vasemmalla) toimi Pitkäsenkylällä viimeksi toimineen kaupan hoitajana. Tässä hän tarkastelee vanhempaa kuvaa Pitkäsenkylän kaupasta materiaalia keränneen Marja-Leena Vuolletin ja kyläläisten Maire Pitkäsen ja Helena Ijäksen kanssa.

Pitkäsen koulun piha oli täynnä autoja viime sunnuntaina, kun koululla vietettiin toimintapäivää, jolla kerättiin varoja keväällä ilmestyvän kyläkirjan tekemiseen.
Esillä oli myös Kyläläisten kädentaidot –näyttely, jossa oli esillä satoja pitkäsenkyläläisten tekemiä käsitöitä kansallispuvuista puuveistoksiin ja posliininmaalaukseen, joista osa oli myös myynnissä. Lapsille ohjelmassa oli vipukelkkakyytiä ja mäenlaskua jokirannassa. Lisäksi vierailijat saattoivat osallistua arvontaan tai pyöräyttää onnenpyörää. Kyläkirjaa varten kuvatuista valokuvista koostetulla kuvaesityksellä on ollut paljon katsojia. – Jokainen on halunnut nähdä oman talonsa, järjestäjät kertovat. Pitkäsenkylän koulun ja kylän historiasta kertova kirja ilmestynee toukokuun puolivälin paikkeilla, juuri parahiksi ennen ala-asteen viimeistä kevätjuhlaa. Toimitettuja artikkeleja kyläläisistä on kirjoittanut Heikki Gummerus. Työryhmässä mukana olijoilla on ollut omia vastuualueitaan: Veli Honkela on vastannut urheilusta ja Raili Myllylä kylän elinkeinoista. Lisäksi mukana ovat olleet Kauko Pitkänen ja Jorma Penttilä. Juha Penttilä on kirjan graafikko. Lähteinä on käytetty myös veteraani- ja kotiseutukirjoja. – Kirjasta tulee mielenkiintoinen katsaus kylän elämään, jossa koulun loppuminen on etappina. Materiaalin koostamisessa on iso työ, mutta silti kirjasta jää varmasti valitettavasti ihmisiä ja asioita pois, kertoo työssä mukana ollut Raili Myllylä.
Kyläläisten kuva-albumi Kirjan materiaalit on koottu kyläläisten omista arkistoista. Marja-Leena Vuollet on huolehtinut tekstien ja kuvien kokoamisesta. – Mukana on nyt 118 tilan tiedot melkein sadan vuoden historian varrelta. Olemme saaneet hyvin kirjavan saaliin ympäri maailman, Vuollet kertoo materiaalin korjuun ääreltä toimintapäivänä. – Tämän materiaalin äärellä ajan kulkua ei huomaa. Olen yrittänyt laittaa rajaksi, että yli yhden yöllä en saa näiden kanssa valvoa, naurahtaa Vuollet. Hän kuvaa kirjasta tulevan kuin kyläläisten oma kuva-albumi, sillä kylän vaiheita kuvataan ennen kaikkea kuvien kautta. Koulukuviakin on pyritty kokoamaan noin viiden vuoden välein. Kirjaan tulee kuva myös jokaisesta talosta asujaluetteloineen. Kirjasta on ollutkin jo paljon ennakkokyselyjä ja näillä näkymin kovakantisesta A4-kokoisesta kirjasta otetaan 500 kappaleen painos.
Hyvää ostajaa toivotaan Kyläläisten mieliä tuntuu jonkin verran tuleva koulun loppuminen vaivaavan, mutta kun kaikki Kalajoen tyhjäksi jäävät koulut tulevat myyntiin, toivovat kyläläiset, että Pitkäsen koulullekin löytyisi hyvä ostaja, ja nykyinen toiminta voisi jatkua. – Koulu on ollut kokoontumispaikka ja kylän sydän. Vielä ei ole uutta paikkaa tiedossa, mihin nykyinen toiminta voisi siirtyä, ja se tuntuu vähän surulliselta, Vuollet sanoo. Tähän asti koululla on pidetty naisten ja miesten jumppaa, joissa ovat olleet oman kylän vetäjät. Lisäksi yläkerrassa on kuudet kudinpuut, joita kylän naiset ovat käyttäneet ahkerasti. – Kylän pirteys ja elinvoima säilyy, niin kauan kun on toimintaa ja kokoontumispaikka, Vuollet lisää.
Jaa Facebookissa
Kommentoi
takaisin
|
|
|




| Joukkue pian kasassa |

| Sointu muisti lapsia |

| JHL toivoo kuntaliitoksia |

| Nenänöyhtäkin tarkistettiin |

| Kiloista eroon leikkauksella |

| Ehdokkaat esittäytyivät |

| Pronssi kirkastui hopeaksi |

| Monen tiskin takana |

| "Viihdyimme Kalajoella" |
 | Tilaa omasi!
|
|