|
|
Torvenkylä haluaa säilyttää koulukyydit
31.3.2010 Timo Ruotsalainen, Torvenkylä
Torvenkylän ylimääräisessä kyläkokouksessa oli vain yksi asia, mutta asukkaiden mielestä se on sitäkin tärkeämpi: koulukuljetusten säilyttäminen.
Oppilaiden vanhempia Torvenkylästä, Himankakylältä ja Kekolahdesta kokoontui perjantai-iltana allekirjoittamaan oikaisupyynnön Kalajoen sivistyslautakunnalle. Entisellä Torvenkylän koululla asiasta keskusteli 17 osanottajaa. Asukkaita huolettaa liikenneturvallisuus. Matka Pahkalan kouluun jää alle 5 kilometrin. Pienten alakoululaisten pitäisi kulkea koulutiensä kävellen Torvenkylän tiellä, jota pidetään vaarallisena.
Varsinkin talvisin kyläläiset pitävät ajatusta suorastaan mahdottomana. – Tie on vilkas, sitä käyttävät tukkirekat ja linja-autot. Tie on kapea, eikä tiellä voi väistää. Esimerkiksi yksi auto joutui tänä talvena ajamaan ojaan, kun rekka tuli keskellä tietä vastaan, perusteli hakemusta Tauno Torvi. – Pyörätietä ei ole, vaan jalankulkijat joutuvat liikkumaan muun liikenteen seassa. Tie on kapea, eikä ole piennarta, jonne voisi siirtyä.
Lumiaura ehtii Torvenkylään yleensä vasta paljon sen jälkeen, kun koululaisten pitäisi olla jo perillä. Liukaskin tie on. Nopeusrajoitus on 60 kilometriä tunnissa, mutta rajoituksen pitäisi asukkaiden ajaman aloitteen mukaan alkaa jo ennen mäkeä. Valaistus on vain osalle matkaa, mitä sitäkin vauhditetaan uusitulla valtuustoaloitteella. – Torventie on heikommassa kunnossa kuin monet viljelystiet, kokouksessa luonnehdittiin. Kyläkokouksessa viitattiin myös Himangan valtuuston aikoinaan tekemään päätökseen, jonka mukaan Torvenkylän oppilaille järjestetään kyyti niin kauan kuin koululaisia riittää. Autokin kulkee: Torvenkylän läpi ajaa koulukyyti, joka vie oppilaita Himankakylästä ja Kekolahdesta Pahkalan kouluun.
Torvenkyläläiset aikovat pysyä sitkeinä. Tarvittaessa kyydityksestä tehdään oikaisupyyntö vaikka vuosittain. – Byrokratiaa pitäisi keventää. Ei aina niin, että tehdään ensin päätös, johon haetaan oikaisu. Kevennettäisiin taakkaa heti Torvenkylän, Himankakylän ja Kekolahden osalta, kuului kyläyhdistyksen kaupungin johdolle lähettämä toive.
Lue loput Kalajoen Seudusta
Jaa Facebookissa
Kommentoi
takaisin
|
|
|




| Joukkue pian kasassa |

| Sointu muisti lapsia |

| JHL toivoo kuntaliitoksia |

| Nenänöyhtäkin tarkistettiin |

| Kiloista eroon leikkauksella |

| Ehdokkaat esittäytyivät |

| Pronssi kirkastui hopeaksi |

| Monen tiskin takana |

| "Viihdyimme Kalajoella" |
 | Tilaa omasi!
|
|