|
|
Keskustelu puhdistamosta kuohahti
21.4.2010 Timo Ruotsalainen, Kalajoki
 Entistä puhtaampaa. Markku Mäkitalo luottaa keskuspuhdistamon tehoon.

Suunniteltu sijainti 8-tien varressa ja kaavailu vetää purkuputki halvinta reittiä mereen herättivät eniten vastustusta keskuspuhdistamo-hankkeen esittelyssä.
Vesikolmio Oy:n lupahakemuksen esittelytilaisuus viime torstaina veti valtuustosaliin noin 40 kuulijaa. Osa puheenvuoroja käyttäneistä ilmoitti omistavansa maata joko esisopimuksella hankitun keskuspuhdistamon tontin naapurista tai purkuputken vaikutusalueella.
Mereen laskettavan, puhdistetun jäteveden vaikutuksista kalajokisilla on suurin huoli. Ympäristölupaa hakevalle yhtiölle ei keskustelussa välttämättä herunut ymmärrystä. – Ei pidä paikkaansa, että joen virtaus johtaa pohjoiseen. Se riippuu tuulista. Virtaukset ovat voimakkaita. Niitä ei voi ennustaa, vakuutti vuosikymmenien kokemuksella entinen kalastaja Arto Saari. Tuulten aiheuttamat virtaukset ovat kaataneet rysiä ja aiheuttaneet monia muita yllätyksiä. Saari ei luota hakemuksessa esitettyihin, tietokoneella laskettuihin virtausmalleihin. Hän arvelee, että Kalajoen kaupungilla voi olla vielä sormi suussa. Pohjoisvirtauksella kaavaillun purkuputken tuomat jätteet kulkeutuvat Leton uimarantoja pitkin aina Vihasniemeen, Tahkokorpeen ja leirialueelle asti, Saari sanoi.
Lue tekniikan tohtori Esko Lakson ja alueen tontinomistajien kommentteja 21.4. ilmestyneestä Kalajoen Seudusta
Jaa Facebookissa
Kommentoi
takaisin
|
|
|




| Joukkue pian kasassa |

| Sointu muisti lapsia |

| JHL toivoo kuntaliitoksia |

| Nenänöyhtäkin tarkistettiin |

| Kiloista eroon leikkauksella |

| Ehdokkaat esittäytyivät |

| Pronssi kirkastui hopeaksi |

| Monen tiskin takana |

| "Viihdyimme Kalajoella" |
 | Tilaa omasi!
|
|