|
|
Reitti valmis venetsialaisiin
21.7.2010 Timo Ruotsalainen, Plassi
 Sarpa vähemmäksi. Etelärannan yhtenäisten kaislikoiden lisäksi urakoitsijan koneet käsittelivät pohjapuolen yksittäisiä saarekkeita.

Veneväylän ruoppaaminen Kalajoen jokisuulla on edennyt Plassin kohdalle. Järvikaislan niitto saatiin jo tältä kesältä päätökseen.
Järvikaislan leikkaaminen alkoi viime viikon tiistaina, ja torstai-iltaan mennessä 11 hehtaarin urakka oli ohi. – Sarpaa niitettiin nyt toisena kesänä peräkkäin. Kasvisainesta oli viimevuotista vähemmän, ja urakoitsijalla oli kolme konetta, kun niittolaitteita oli viimeksi yksi, perustelee kaupungin projektipäällikkö Tuomas Harmaala rivakkaa tahtia.
Sarpaa saatiin kokoon arviolta 200–300 kuutiota. Sen annetaan kuivua, jonka jälkeen kasviaines kompostoidaan puuhakkeen kanssa käytettäväksi maanparannusaineena. Aikaa siihen menee muutama vuosi. Järvikaislan niittoa jatketaan vielä ensi vuonna. Niiton uskotaan vähentävän kasvua, koska ruokon juuri ei saa enää ravinteita entiseen tapaan varren katkaisemisen jälkeen.
Himankalainen Uunila Oy pääsi aloittamaan venereitin ruoppaustyöt kesäkuun toisella viikolla. Hitaasti sujuneen alun vuoksi kaupunki anoi lisäaikaa kaivamiselle elokuun puoliväliin saakka. Urakoitsija sai aliurakoitsijan myötä käyttöönsä toisen ruoppauslautan ja proomun, ja nyt töitä painetaan kahdessa vuorossa ja hyvällä vauhdilla. – Ruoppaus saadaan päätökseen elokuun puoliväliin mennessä. Sen jälkeen tehdään viimeistelytöitä, siistitään läjitystä ja asennetaan väylämerkit. Valmista tulee venetsialaisiin mennessä, Harmaala lupaa.
Venereitin valmistuttua Plassille on alimmankin vedenkorkeuden aikana 1,3 metrin väyläsyvyys. Tämä on kiinnostanut veneilijöitä. – Syvyysmerkintä tarkoittaa sitä, että väylän syvyys on 1,75 metriä meriveden nollavedellä, Harmaala selittää. Pelivaraa on vedenvaihtelun mukaiset 40–50 senttiä. Yhtenä lähtökohtana oli kaljaasi Ansio, jonka haluttiin pääsevän vesille Plassilta. Harmaalan mukaan paljon riippuu Ansion lopullisesta syväyksestä. – Normaalivedellä väylä riittää Ansiolle, mutta aivan kuivimpaan aikaan sen kulkeminen on riskialtista, Harmaala arvioi.
Lue lisää 21.7. ilmestyneestä Kalajoen Seudusta.
Jaa Facebookissa
Kommentoi
takaisin
|
|
|




| Joukkue pian kasassa |

| Sointu muisti lapsia |

| JHL toivoo kuntaliitoksia |

| Nenänöyhtäkin tarkistettiin |

| Kiloista eroon leikkauksella |

| Ehdokkaat esittäytyivät |

| Pronssi kirkastui hopeaksi |

| Monen tiskin takana |

| "Viihdyimme Kalajoella" |
 | Tilaa omasi!
|
|